sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Legoanimaatiot iPadin iStopMotionilla (8lk)

Kun alkusyksy on tehty töitä äänen ja kuvan kanssa, tässä työssä ne yhdistyvät animaation muodossa. Oppilaat kirjoittavat animaatiotarinat noin kolmen hengen ryhmissä ja toteuttavat ne legoilla sekä iStopMotion - ohjelmalla.

iStopMotion - ohjelmalla kuvataan kuvakuvalta legojen liikkeet. Kuvattaessa on huomioitava se, että taustana on esim. yksivärinen pahvi tai muu selkeä tausta, jota vasten legojen liikkeet erottuvat hyvin. Valaistuksen on oltava hyvä, ja kuvaajan on oltava tarkkana ettei kuviin tule legoja siirtelevän oppilaan sormia tai varjoa. Lopuksi animaation nopeus asetetaan sopivaksi, että vuorosanat ehditään sanoa ääniraidalle. Animaatio siirretään kuvarullalle ääniraidan tekoa varten.

Legoanimaation kuvaaminen onnistuu parhaiten iPad - imukuppitelineen avulla.
Ääniraita tehdään iMoviella. iMovien hyöty on mm. yhteensopivuus GarageBandin kanssa, eli taustamusiikki ja äänitehosteet voidaan tehdä GarageBandilla ja siirtää kätevästi iMovieen. Ensimmäisenä äänitetään vuorosanat iMovien mikrofonitoiminnolla, jonka jälkeen toteutetaan muut äänitehosteet sekä taustamusiikki. iMovien heikkous on huonot alku- ja lopputekstit, jotka olemmekin tehneet Pinnacle Studiolla. Alku- ja lopputekstit on tehty omiksi pikkufilmeikseen kuvarullalle ja yhdistetty animaatioon iMoviessa. Joidenkin ryhmien animaatiot ovat vaatineet myös leikkaamista ja tämä on tehty myös Pinnaclella.

Animaation tekeminen on hidasta ja siksipä tähän työhön uppoaa 4-5 viikkoa. Työ on aloitettu äidinkielen opettajan johdolla ja lopetettu tietotekniikan opettajan kanssa.





Kuvankäsittelyä iPadin PSTouch - ohjelmalla (8lk)


Sarjakuvaprojektissa yhdistimme kaksi kuvaa PSTouch - ohjelmalla, jotta saisimme hieman uutta puhtia sarjakuviimme. Tässä ohjeet siihen miten näistä kahdesta kuvasta:

saadan tällainen kuva:


Ohjeet kuvien yhdistämiselle PSTouch - ohjelmalla:














Sarjakuva iPadin StripDesign - ohjelmalla (8lk)

Viestinnän valinnaisaineen toinen harjoitustyö liittyy tarinan kertomiseen kuvien avulla. StripDesign - ohjelman käyttöä harjoittelimme tekemällä ensin perinteiset kolmen ruudun sarjakuvat. Jokainen suunnitteli ja toteutti valokuvaamalla yhden kolmen ruudun tarinan, jossa ensimmäinen ruutu esittelee tilanteen, toisessa ruudussa ilmenee jokin ongelma tai konflikti, joka viimeisessä ruudussa saa jonkin yllättävän ratkaisun.

Toista sarjakuvaa varten opettelimme käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa, jotta voisimme leikata ja liimata hahmoja erilaisiin ympäristöihin ja luoda monipuolisempia tarinoita. Ohjelma, jota käytimme kuvankäsittelyyn oli PSTouch. Kävimme läpi tasojen ja leikkaustyökalujen käytön, jotta kahden kuvan yhdistäminen onnistuisi. Tavoitteena toiselle sarjakuvalle oli myös laajentua kolmen ruudun stripistä useammalle sivulle.

Sarjakuvia sekä kuvankäsittelyä harjoittelimme yhteensä kolme kaksoistuntia. Lopuksi sarjakuvat tallennettiin ryhmän omaan blogiin (kaupungin WordPress - blogipalvelin), jossa toisten sarjakuvia pääsi myös lukemaan.

Tässä lyhyesti ohjeet StripDesign - ohjelman käyttöön:







Ja tässä valmis sarjakuva








torstai 10. lokakuuta 2013

Radio-ohjelma iPadin GarageBandillä (8lk)

Kahdeksasluokkalaiset aloittivat viestinnän opiskelut tekemällä pareittain radio-ohjelmat. Ensimmäinen radio-ohjelma oli haastattelu ja toinen uutinen. Radio-ohjelmat äänitettiin iPadin GarageBand-ohjelmalla, jolla tehtiin myös tunnarit. GarageBandillä myös leikattiin äänitetty materiaali. Valmiit työt tallennettiin SoundCloundiin (www.soundcloud.com) ryhmän yhteiselle tilille. Lopuksi ohjelmat kuunneltiin ryhmän kanssa.

Radio-ohjelmien tekemiseen käytettiin kaksi kaksoistuntia. Jakson veti äidinkielenopettaja, tietotekniikan opettajan rooli oli ohjeistaa GarageBandin käytössä.

Tässä ohjeet GarageBandin käyttöön: