sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sarjakuva iPadin StripDesign - ohjelmalla (8lk)

Viestinnän valinnaisaineen toinen harjoitustyö liittyy tarinan kertomiseen kuvien avulla. StripDesign - ohjelman käyttöä harjoittelimme tekemällä ensin perinteiset kolmen ruudun sarjakuvat. Jokainen suunnitteli ja toteutti valokuvaamalla yhden kolmen ruudun tarinan, jossa ensimmäinen ruutu esittelee tilanteen, toisessa ruudussa ilmenee jokin ongelma tai konflikti, joka viimeisessä ruudussa saa jonkin yllättävän ratkaisun.

Toista sarjakuvaa varten opettelimme käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa, jotta voisimme leikata ja liimata hahmoja erilaisiin ympäristöihin ja luoda monipuolisempia tarinoita. Ohjelma, jota käytimme kuvankäsittelyyn oli PSTouch. Kävimme läpi tasojen ja leikkaustyökalujen käytön, jotta kahden kuvan yhdistäminen onnistuisi. Tavoitteena toiselle sarjakuvalle oli myös laajentua kolmen ruudun stripistä useammalle sivulle.

Sarjakuvia sekä kuvankäsittelyä harjoittelimme yhteensä kolme kaksoistuntia. Lopuksi sarjakuvat tallennettiin ryhmän omaan blogiin (kaupungin WordPress - blogipalvelin), jossa toisten sarjakuvia pääsi myös lukemaan.

Tässä lyhyesti ohjeet StripDesign - ohjelman käyttöön:







Ja tässä valmis sarjakuva








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti